16. huhtikuuta 2017

Terveisiä puutarhamessuilta osa 2


Lisätty 22.4.2017: Yksi messujen kuvatuimpia osastoja voisi olla vaikka tämä floristikoulun osasto, missä oli monia upeita kukkasidontatöitä. Erityisesti näiden suhteen harmitti, ettei mukana ollut kunnon kameraa. Itse osastoonkin tuli tutustutta vasta kierroksen loppuvaiheilla kassit molemmissa käsissä roikkuen ja kun vire ei ollut enää parhain. Kuvista nimittäin huomaa paljon yksityiskohtia, mitä ei tuolloin edes huomannut.




Messuilla tuli bongattua myös hieman erilaisia ruukku- ja leikkokukkia. Kenties jo ensi tai seuraavana kesänä esimerkiksi tällaisen leinikin voi bongata meilläkin? Kivan näköinen, tykkään. Leikkona tätä ilmeisesti ainakin saa.



Nähtyä tuli myös sellaista, mitä en välttämättä omaan pihaani haluaisi, mutta mistä voi poimia ideaa ja jatkokehitellä kenties jotain muuta?


Lintupönttöjäkin oli joka lähtöön ja eru linnulle. Täytyisi varmaan meillekin viritellä pääskysille joku tuollainen lauta talon harjalle, mutta sen asentamiseen taidetaan kyllä tarvita henkilönostin.



Messuhallissa oli myös dramaattisen näköinen usvalampi. Somekuvien perusteella Helsingin messuilla taisi olla kyllä komeampi lampirakennelma, tai ainakin enemmän minun romanttisen rönsyilevään makuuni sopiva.

Mutta sitten... tämä oli mielestäni kauneinta mitä messuilla oli, ellei kasveja lasketa.


Hintatietoja en edes tutkaillut. Toisaalta, tuonne voisi melkein muuttaa kesäksi ja pistää asunnon vuokralle. Vitsivitsi... Olin kuitenkin yllättynyt kuinka järeää tekoa tällainen kasvihuone on, mutta onhan sen pakko ollakin, kun ajattelee paljonko lasi painaa. Leikillämme mietittiin, että seuraavaksi on varmaan pakko opetella hitsaamaan.


Olihan tuolla myös vähän pienempiä kasvihuoneita ja -tunneleita myynnissä. Pienten, muutaman neliön kokoisten taimitunnelien hinnat olivat yllättävän kovia siihen nähden kuinka kevytrakenteisia ne olivat.



Komean traktorin vieressä täytyi myös käydä nopeasti poseeraamassa. Kirpparilta vitosella ostamani vetokassi osoittautui hyväksi ostokseksi. Messukonkari tosin käyttää kovamuovista matkalaukkua, jolloin ei tarvitse pelätä, että huolella pakatut taimet menevät lyttyyn, jos kassi sattuu kaatumaan tai bussissa joku pakkaa omansa sen päälle. Onneksi palatessa satamaan menevässä bussissa oli reilusti tilaa ja kassin saattoi ottaa bussiin sisälle. Ennen bussiin hyppäämistä käytiin tutustumassa myös paikalliseen kukkakauppaan.


Sisääntuloon voisi ehkä panostaa hieman enemmän? No sisältä kuitenkin löytyi kauniita kukkia ja muuta asiaan kuuluvaa.


Leikkokukat jätimme tällä kertaa kuitenkin väliin, mutta mitä messuilta sitten tuli ostettua? Nooh.. tulihan sitä. Niistä voisi kyllä tehdä oman postauksensa ja lähteä nyt jatkamaan koulintapuuhia kuistille.

Viime päivien pakkaset ovat hankaloittaneet taimikasvatusta melkoisesti. Jouduin nimittäin tuomaan jo kertaalleen huvimajaan viemäni orvokintaimet harsojen alta takaisin sisätiloihin ja nyt sinne pitäisi mahduttaa muutkin koulittavat. Sitä ennen kuitenkin toivotavan vielä hyvää pääsiäistä kaikille tänne poikkeaville

2 kommenttia:

  1. Ihania juttuja löysit messuilta. Musta lampi näyttää tosissaan dramaattiselta savuineen. Olit hyvin varustautunut tuliaisia ajatellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Mari. Vetokassi oli kyllä hyvä, mutta oikeastiin olisi tarvittu pakettiauto :)

      Poista

Blogi ilman kommentteja on kuin puutarha ilman puita. Kiitos kommentistasi ♥