27. helmikuuta 2017

Kevätarpajaiset

Maaliskuu lähenee ja kevätfiilikset nousevat. Koska tässä blogissa ei ole aiemmin ollut arpajaisia, niin korjataanpa asia nyt. Eli keväiset arpajaiset pyörähtävät käyntiin tänään ja loppuvat aprillipäivänä 1.4.2017 Vapun päivänä 1.5.2017. Kuvatekstistä poiketen pidensin aikaa kuukaudella, niin saan voittojen mukaan kenties myös jotain itse kasvatettua.

Palkinnot ovat tietysti puutarhaan (tai parvekkeelle) sopivia, eli kokoan teille kaksi mukavaa yllätystä, yhden vähän isomman ja toisen hieman pienemmän. Erittäin suurella todennäköisyydellä palkinnot sisältävät myös jotain risusta tehtyä.

Miten osallistutaan? 

Kommentoimalla tähän postaukseen olet mukana arvonnassa. Kommentissasi voit kertoa terveisesi ja/tai juttutoiveesi. Voit myös kernaasti ottaa kantaa siihen, miten haluaisit juttujen blogissa näkyvän (eli koko juttu heti auki, vai mieluummin, niin että jutusta näkyy vain kuva ja pikkupätkä).

Osallistumisaikaa on siis aprillipäivän iltaan saakka. Palkinnot arvon sunnuntaina 2.4.2017 ja kerron niistä sitten täällä blogissa mahdollisimman pian. Onnea arvontaan!


Ps. Blogin oikeassa sivupalkissa on kysely, missä voit kertoa mielipiteesi blogipostauksen tyylistä. Käyhän täppäämässä itsellesi mieluisin vaihtoehto. Kiitos avustasi.

10 kommenttia:

  1. Koko juttu heti auki, en millään viitsi klikkailla niitä pienempiä ja sitten jää monesti lukematta.
    Sulla on kiva blogi jota olen lukenut varmaan alusta alkaen.

    Nonna

    VastaaPoista
  2. Arvonnassa mukana ja koko juttu heti auki 😊
    Blogissasi on vaikka mitä ihania juttuja, sen vuoksi liityin heti seuraajaksi, jotta yksikään postaus ei menisi enää ohitse.

    VastaaPoista
  3. Arvonnassa mukana! 😃 Koko juttu heti auki mukavampi lukea.

    VastaaPoista
  4. Olen varmaan lukenut blogiasi aikaisemminkin mutta nyt liityin lukijaksi. Puutarhajuttuja ja risutöitä muistan katselleeni. Kyllä saa näkyä koko juttu ja luontoihmisenä katselen niin mielelläni kukkia ym. luontojuttuja. On teillä ollut iso remontti talossa. Minä tykkään asua maaseudulla, on oma piha ja metsäpoluille pääsee kotiovelta. Arvonnassa mukana ja hyvää kevään jatkoa. Täällä Savossa on vielä paljon lunta mutta kevään valo on aina niin sykähdyttävää ja ensimmäisiä kylvöjä voi kohta tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnetar suosi sinua. Laitatko osoitetietosi minulle osoitteeseen info.risulintu(at) gmail.com

      Poista
  5. Koko postaus heti näkyviin, koska uskon että näin mahdollisimman moni lukee jutun!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Koko postaus heti näkyviin, koska uskon että näin mahdollisimman moni lukee jutun!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  7. mukana arvonnassa. mieluummin koko postaus heti näkysälle.

    VastaaPoista
  8. Samaa mieltä kuin muutkin. Arvontaan mukaan! Hauskaa vappua Tampereelta! 🌨🎈❄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnetar suosi sinua. Laitatko osoitetietosi minulle osoitteeseen info.risulintu(at) gmail.com

      Poista

Blogi ilman kommentteja on kuin puutarha ilman puita. Kiitos kommentistasi ♥