15. toukokuuta 2016

Kasvukauden 2016 pihapuuhat

Tässä vaiheessa kevättä on hyvä listata viime vuonna tekemättä jääneet ja suunnitellut uudet projektit ja pikkupuuhat.  Jos oikein viitseliäälle tuulelle heittäytyy, niin miksei jopa aikatauluttaisi niitä vähäsen tyyliin: tee keväällä, tee kesällä... Tietokoneen ruudulla se ainakin käy kätevästi. Tämäkin postaus on ollut luonnoksena jo maaliskuusta, joten tämäkin kaipasi jo päivitystä.


Oma listani näyttää tällä hetkellä tällaiselta. Tilanne tulee varmasti vielä muuttumaan.

Kevään puuhia
  • Leikkaa omenapuut ja kokeile varttamista. Varttamista vaille valmis
  • Korjaa kiinanlaikkuköynnöksen alla kompuroiva kaariportti. 
  • Leikkaa viime syksynä istutettu riippapihlaja ja kokeile varttaa jämiä omiin pihlajiin. Leikattu
  • Siisti kukkapenkit loppuun. Poista törröttäjät ja levitä kerros kompostia. Melkein valmis, ongelmana kompostin loppuminen.
  • Siirrä valeistutuksessa olevat paikoilleen, vähintäänkin päärynäpuu, lumipalloheisi sekä nuokkusyreeni. Vaatii ensin täyttömaata ja maanparannusta.
  • Siirrä seppelvarpuja kivimuurin reunalta huvimaja-rinteeseen. Kata alue sanomalehdillä ja lisää kuoriketta väliin. Puuha aloitettu. Vanhat varvut voisi leikata alas ja keksiä kesän aikana lisää siirtokohteita.
  • Korjaa tai poista kokonaan tuulen kaatama portti huvimajan vierestä. Leikkaa ja siirrä kelasköynnös toiseen paikkaan. Jos tilalle tulee uusi portti, istuta porttia kiertämään kärhöjä. Melkein valmis, kelasköynnös odottaa kaivajaa ja siirtopaikkaa
  • Kunnosta kasvihuone. Maalaa kehikko ja vaihda rikkinäisten kennolevyjen tilalle uudet. Melkein valmis, vain levyt puuttuvat.
  • Poista rinneangervot koristeomenapuun läheltä ja keskity tämä kesä taisteluun karhunkierron kanssa. Yksi kolmesta poistettu ja istutettu toisaalle juuristo rikoista perattuna.
  • Hahmottele yksivuotisten ryhmäkasvien kokeilu-alue heti kun lapio menee maahan. Poista nurmikko ja paranna maata kompostilla. Kalkitse ja peitä sanomalehdellä sekä kuorikkeella. Penkki hahmoteltu ja pintamaa kuorittu pois. Taimet koulimatta.




Alkukesän puuhia
  • Tee kokeilukasvimaa alapihalle lapiolla nurmikosta ruutuja rajaten. Ruutujen väliin leikkurin mentävät väli.
  • Perkaa, lannoita, viimeistele ja kata hostien alue.
  • Viimeistele nuotipaikka, levitä kasvien väliin sanomalehteä ja haketta. Tee loppuun kivikaaren ylin kerros joko sementin kanssa tai ilman. Hommaa nuotipaikalle iso ritilä,

Kesän puuhia
  • Funtsi kivikkomaan yläosaa, lisää havuja vai mitä? Poista ainakin rehoittava angervo alueelta.
  • Terassin kohtalo? Kattoa päälle vai mitä, kun käyttö huvimajan valmistumisen jälkeen niin vähäistä.
  • Aitan siivous, kenties poikien kesämajaksi?
  • Maalaa huvimajan seinät ja tee huvimajaan penkki. Sävymietintä aloitettu, kenties jotain vihertävää tai turkoosia keltaisen oven kaveriksi?
  • Keittiöremontti, tehtävä lämmityskauden ulkopuolella.
  • Huilatakin pitää muistaa! Niin ja käydä kasvihuoneessa aamukahvilla.


Alla olevaa kesäaamua ja kiireetöntä lomaa (heh...) odotellessa, täytyy nyt siirtyä sisältä sateeseen kesäkukan taimia koulimaan. Ongelma on vain se, mihin ne purkit tulevat mahtumaan jatkokasvatukseen, kun kasvihuoneesta puuttuvat seinät. Taidampa vallata kuistin, tai kaksi. Hmmm... ja onhan meillä muuten vielä kolmaskin, käyttämätön kuisti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogi ilman kommentteja on kuin puutarha ilman puita. Kiitos kommentistasi ♥